Ajankohtaista

Valoisa Apsi tarjoaa tauon Kristiinankaupungissa

Uudistunut Lähi-ABC Kristiinankaupunki on kuin valoisa keidas talven pimeydessä. Henkilökunnalla on takanaan vauhdikas loppuvuosi, joka alkoi mittavalla remontilla ja jatkui uusien asioiden sekä toimintatapojen opettelulla.

Kauppa palasi isompana Tanelinrantaan

Seinäjoen Tanelinrannan asukkaat saivat lähikauppansa takaisin, kun uusi S-market avasi ovensa marraskuun lopussa. Alue ehti olla ilman kauppaa reilun vuoden.

Eepeeläinen 4/18 ilmestyi

Uusi Eepeeläinen kertoo autokaupan uusista tuulista ja tiimihengen voimasta. Siitä, miten kauppa syntyy, kasvaa ja kehittyy, kun oikeat ihmiset ovat oikeassa paikassa ja tekevät töitä yhdessä. Tutustu myös Eepeen hotellien vastuullisuustekoihin, Omat ostot -palvelun asiakaskokemuksiin ja tietenkin Eepeen tuoreimpiin toimialakuulumisiin.

S-market Tanelinranta viettää avajaisia perjantaina 30.11.

Tiedote 27.11.2018
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Eepee, avaa tulevana perjantaina kovasti odotetun S-marketin ja ABC-automaatin Seinäjoen Tanelinrantaan.

Lähimaksu on tätä päivää

Yhä useampi vilauttaa maksukorttiaan päätteeseen koodin näppäilyn sijaan. Lähimaksun suosion kasvu näkyy myös Hyllykallion Prismassa.

Syksyn Eepeeläinen ilmestyi

Tuore Eepeen henkilöstölehti viivähtää vielä kuluneessa kesässä ja maistelee, miten se oikeastaan meni. Millainen oli kesä töissä ja täyttyivätkö terassit? Toinen suuri sana lehdessä on muutos, johon Eepee satsaa nyt monella suunnalla: uusia yksiköitä syntyy, vanhoja uudistetaan, Workplace otetaan käyttöön ja Kivijalka-projekti hioo marketit huippukuntoon.

Eepee somessa