Eepee on innostavien työpaikkojen ykkönen

Viime vuoden kolmas sija kirkastui nyt ykköseksi Corporate Spiritin Suomen innostavimpien työpaikkojen vertailussa. Se osoittaa, että Eepeessä on tehty oikeita asioita.

Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -voiton suurten sarjassa ottanut Eepee on nyt paalupaikalla työhyvinvoinnin kehittäjänä. Tunnustus myönnetään työpaikoille, joissa on omistautunut henkilöstö. He ovat sitoutuneita yrityksen arvoihin ja valmiita ylimääräisiin ponnistuksiin organisaatiolle tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Suomen innostavimmissa työpaikoissa henkilöstö on selvästi muita yrityksiä tyytyväisempää erityisesti siihen, miten organisaatiota johdetaan ja miten hyvä organisaatio on työnantajana, tutkimuksen tehneen Corporate Spiritin toimitusjohtaja Laura Santasalo toteaa.

Eepeen toimitusjohtaja Kimmo Simberg iloitsee tunnustuksesta, joka on koko henkilöstön yhteistyön tulos. Ykkössija luo onnistuneen ja innostuneen fiiliksen lähes 1 200 eteläpohjalaisen työyhteisöön.

Simberg korostaa, että Eepeessä innostavaa työpaikkaa rakennetaan työkavereista välittämällä, arvostamalla ja kannustamalla. Esimiehiä tukemalla, työhyvinvointiin panostamalla sekä henkilöstön reilun ja tasapuolisen kohtelun kautta saadaan perusasiat kuntoon. 

Meille on tärkeää, että henkilöstö viihtyy työssään. Siksi esimiehet panostavat työntekijöihin ja hyviin työolosuhteisiin, ja työntekijät voivat keskittyä erinomaisen asiakaspalvelukokemuksen tuottamiseen. Tämä  tunnustus on koko henkilöstön yhteistyön tulos.

Eepeen HR-asiantuntija Viveca Särkelä muistuttaa, että ilman työtyytyväisyyttä ei synny hyvää asiakaspalvelua.

– Olemme huomanneet tämän ja panostaneet työtyytyväisyyteen. Hyvä yhteistyö ja luottamus henkilöstön, esimiesten, johdon ja tukitoimintojen välillä on kaiken a ja o. Näyttää siltä, että tätä meiltä löytyy, hän toteaa tyytyväisenä.

S-ryhmällä vahva asema

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen myöntäjä Corporate Spirit on markkinajohtaja henkilöstö- ja asiakaskokemuksen, johtamisen, kulttuurin ja työyhteisötaitojen kehittämisessä Suomessa yli 30 vuoden kokemuksella. Tunnustus perustuu yrityksen vuonna 2018 sadoissa suomalaisissa organisaatioissa toteuttamiin henkilöstötutkimuksiin, joihin on vastannut reilu 80 000 suomalaista.

Mielenkiintoista on myös se, miten moni s-ryhmäläisistä on suurten yritysten kärkikaartia. Kahdeksan parasta sijaa kertoo, että koko ketjussa on vahva tahto olla työhyvinvoinnin edelläkävijä.

Eepeelle tunnustus myönnettiin suurten organisaatioiden sarjassa. Pienten organisaatioiden sarjassa palkinnon sai NEOT Oy ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa Suomalainen Kirjakauppa Oy. Suurimpana nousijana palkittiin MetroAuto Oy.

Corporate Spirit julkaisi myös listan kaikista Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -tunnustuksen saaneista suomalaisista organisaatioista: www.innostavimmat.fi/palkitut