Kauppa palasi isompana Tanelinrantaan

Seinäjoen Tanelinrannan asukkaat saivat lähikauppansa takaisin, kun uusi S-market avasi ovensa marraskuun lopussa. Alue ehti olla ilman kauppaa reilun vuoden.

S-market Tanelinrannan marketpäällikkö Tanja Salonsaaren kuukaudet ennen avajaisia ovat olleet kiireisiä. Aiemmin Kortesjärven ja Törnävän yksiköissä marketpäällikkönä toiminut Tanja on valinnut henkilökuntaa uuteen yksikköön ja järjestellyt asioita, jotta kaikki saatiin valmiiksi 30. marraskuuta pidettyihin avajaisiin mennessä.

– On hauskaa päästä hyllyttämään uusia, tyhjiä hyllyjä ja aloittamaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tähän asti olenkin työskennellyt vain vanhoissa yksiköissä, Tanja kertoo.

Vähintään yhtä innoissaan hän on uuden yksikön henkilökunnasta. Tanelinrannassa aloitti 16 henkilön tiimi, joista kolme on aivan uusia eepeeläisiä. Tanja uskoo vahvasti positiiviseen ja avoimeen asiakaspalveluasenteeseen.

– Meille syntyi nuorekas, iloinen ja asiakaspalveluhenkinen tiimi. Kun henkilökunta on positiivista, asiakkaillakin on hyvä fiilis tulla ostoksille.

Kovavolyyminen kauppapaikka

Henkilökunta tutustui toisiinsa ja valmistautui avajaisiin kaksipäiväisessä valmennuksessa, jonka ensimmäinen päivä eteni Jollaksen vetämänä ja toinen oman työporukan kesken.

Tuula Elgbacka siirtyi Eepeelle Lidlistä ja odotti uuden S-marketin avajaisia hyvillä mielin.

– Valmennuspäivä oli hyvä ja mielenkiintoinen. On mukava päästä töihin ihan uuteen yksikköön, Tuula toteaa.

12 vuotta Eepeessä työskenneelle Virve Leppäaholle uuden yksikön avajaiset eivät olleet ensimmäiset, sillä viisi vuotta sitten hän oli mukana avaamassa myös Alajärven S-marketia.

– Onhan se siistiä päästä todistamaan tätä. Työskentely uudessa yksikössä on aina uudenlainen kokemus ja kasvattaa ammattitaitoa, Virve summaa.

Uutta S-marketia on kaivattu jo pitkään Tanelinrantaan. Alue ehti olla ilman kauppaa reilun vuoden, kun siellä aiemmin asiakkaita palvellut Sale jouduttiin purkamaan viime vuoden heinäkuussa kosteusvaurion vuoksi. Nyt Tanelinrannan asukkaat pääsevät taas asioimaan omaan lähikauppaan.

– Kovasti on tullut kyselyitä, avaammeko pian. Luulen, että uudesta myymälästä tulee kovavolyyminen kauppapaikka, Tanja hymyilee.

Energiansäästöä ja aurinkopaneeleja

Eepeen uudet marketkaupan yksiköt valmistuvat nyt vauhdilla ja tuovat samalla tullessaan 30 uutta työpaikkaa. Maaliskuussa ovensa avaa S-market Pajuluoma, ja seuraavana rakennusprojektina on vuorossa Kauhavan uusi liikekiinteistö, johon tulee S-market ja Lähi-ABC.

Kaupallinen johtaja Jari Palo kertoo, että muiden Eepeen uusien yksiköiden tavoin energiansäästö on otettu huomioon Tanelinrannan lähes 1 400-neliöisen myymälän rakentamisessa.

– Kaikki kylmäkalusteet hevi-osastoa lukuun ottamatta ovat ovellisia ja niissä käytetään hiilidioksidia jäähdytysaineena. Kylmäjärjestelmästä vapautuva lauhdelämpö otetaan hyötykäyttöön lattialämmityksen kautta. Lisäksi kaikki valaistus niin myymälässä sisällä kuin ulkona on tehty energiaa säästävillä ledeillä, hän selittää.

Uusi myymälä saa myös aurinkopaneelit vuoden 2019 aikana.

– Toivottavasti kevätauringon säteet tuottavat jo ympäristöystävällistä aurinkosähköä yksikön sähköntarpeisiin, Palo toteaa.