Satokausi lautaselle

Seinäjoen uusi ravintola Talriikki avasi ovensa viikko sitten. Satokausien mukaan vaihtuva menu tarjoaa tuoreita makuja maakunnasta.

Talriikin henkilökunta on fiiliksissä. Uuden ravintolan ensimmäinen viikko on takana ja hyvää palautetta on sadellut niin keittiölle kuin sisustajille.

– Keittiöluukulle asti ihmiset ovat tulleet kiittämään. Onhan se hieno tunne, kun kaikki on mennyt nappiin. Koko henkilökunta on saanut tästä uutta virtaa, sanoo keittiöpäällikkö Tiina Laurila.

Lokakuun alussa avattu Talriikki syntyi Seinäjoen Sokos Hotel Vaakunan yhteydessä toimineen Fransmannin paikalle.

– Olemme pitkään halunneet tehdä jotakin uutta ja omaa. Nyt, kun hotelli käy läpi isoa muodonmuutosta, tarjoutui sopiva hetki meillekin uudistua, sanoo ravintolapäällikkö Minna Kaski.

Talriikin sydän ja sielu on skandinaavinen, suomalainen ja paikallinen. Satokausittain vaihtuva ruokalista suosii arvokkaita perusmakuja, paikallisia tuottajia ja konstailematonta luksusta. Talriikki on itsenäinen, S-ryhmän ketjuista riippumaton ravintola, joten menu ja koko ravintolan konsepti syntyivät Eepeen omien ammattilaisten voimin.

– Kaikki on täällä tehty: ruuat, drinkit, viinilistat, esillepanot ja sisustus. Reseptikehityksessä ja maisteluraadissa oli mukana koko henkilökunta ja joulumenussa jokaisella kokilla on oma annoksensa. Kiinnostava projekti, jossa saimme nyt todella haastaa itsemme ja toteuttaa asiakkaiden toiveita, Laurila sanoo.

Laadukasta läheltä

Ensimmäiseltä á la carte -listalta löysivät paikkansa tuoreet kalat lähialueen kalastajilta sekä lihat, leivät ja juustot pohjalaisilta tuottajilta. Fransmannin kestosuosikeista listalle freesattiin sinisimpukat ja etanat. Reilu neljännesvuosisata Fransmannin väreissä antoi selkeät suuntaviivat siitä, mitä asiakkaat nyt toivovat.

– Lähiruokamenut ovat menestyneet todella hyvin ja simpukat taas – niitä kysytään meiltä, kun niitä ei juuri muualta täällä saa. Myös lapsille halusimme rakentaa oman kolmen ruokalajin menun. Tältä pohjalta lähdettiin ja kun satokausi vaihtuu, keksitään taas jotain uutta, Laurila lupaa.

Lounastajille Talriikki tarjoaa pitkän, monipuolisen salaattipöydän päivän keiton kera. Lisäksi tarjolla on päivittäin vaihtuva lämmin lounasannos.

Drinkit tuoreista hedelmistä

Talriikin toinen ylpeys on viinihuone, jonne myös asiakas voi astua vapaasti sopivaa viiniä valitsemaan. Tarjolla ovat tarkkaan harkitut puna-, valko- ja kuohuviinit sekä samppanjat ja jälkiruokaviinit. Hintaskaala ulottuu edullisista talon viineistä kalliimpiin laatuviineihin.

Ruokalistan kanssa samaa satokausiajattelua noudattavat Talriikin ”rinkit”, jotka ovat Amarillon ravintolapäällikkö Joonas Uiton käsialaa. Kuuden drinkin listalta löytyy samoja aineksia kuin ruokalistalta, kuten puolukkaa ja lakkaa juuri nyt.

– Perusajatus on, että kaikki mehut puristetaan aidoista hedelmistä ja siirapit tehdään itse, Uitto kertoo.

Sisustuksessa Talriikki haki samaa linjaa kuin uudistuva Sokos Hotel Vaakuna. Molempien suunnittelussa kulmakivinä ovat olleet arvokkuus, dramaattisuus ja pohjalaisuus: lämpimät, tunnelmalliset sävyt, taide ja pehmeä valaistus.